Lehdet puissa ovat vasta himmeänvihertävä aavistus puiden ympärillä, mutta nurmikko vihertää jo kunnolla ja penkeissä, pensaiden alla ja mitä erilaisimmissa paikoissa vihertää, kasvaa ja kukkiikin jo.
Tämä on huumaavaa aikaa. Yhtäkkiä on niin paljon valoa ja lintujen laulua. Sinistä taivasta, aurinkoa ja jo vähän lämmintäkin.
 |
Akileijan ensimmäiset lehtiruusukkeet ovat kauniita kuin korut. |
Ensimmäiset pihatyöt sujuvat löytöretkeilyn hengessä. Perennapenkkien perkaus (sinänsä toivotonta, jollei sitä uusi muutaman viikon välein minun "luonnonmukaisessa" puutarhassani) on jännittävää: kuivuneiden oksien ja lehtien alta paljastuu uusia vihreitä tai punertavia alkuja. Tässä vaiheessa kaikki ovat melkein yhtä kauniita ja innostavia, rikkaruohot ja rikkaruohojen lailla joka paikkaan ennättävät kasvitkin. Nehän ovat vasta pieniä suloisia alkuja...
 |
Ai anteeksi, herra-rouva Mato, ei ollut tarkoitus häiritä. |
 |
Varjoliljan versot nousevat maasta kuin innokkaat, vihreät toukat. |
 |
Uusia pioneita tulossa. |
 |
Vanhojen vatunvarsien raivaajaa ilahduttavat valkovuokot. |
 |
Imikkä hauskoine punaisine ja sinisine kukkineen. |
 |
Kevätkaihonkukka. |
 |
Skillat kukkivat aina vain. |
 |
Mukulaleinikin ensimmäinen kukka aukeaa. Kohta on maa keltaisena. |
 |
Unelmansinistä tulossa muiden sinisten joukkoon.
Lemmikit vaeltelevat paikasta toiseen. |
Siellä täällä joku orvoksi jäänyt tulppaaninalkukin myyrien jäljiltä. Mutta narsissit. Niistä on tehtävä oma postaus.
Ihanaa, kun täällä puutarhabloggareiden keskuudessa kaikilla on samat kujeet: kuljeskella ympäri pihamaata raaputtamassa karikkeita ja etsimässä pieniä vihreitä ihmeitä. Ukkokulta ei meinaa millään tajuta intoani tuijotella minimaalisia versoja - ja vielä joka kevät.
VastaaPoistaPiti myös sanomani, että olet vaihtanut blogin ulkoasua.
VastaaPoistaIhan vastustamatontahan se maanpinnan tuijottelu on. :D
PoistaKokeilen näitä uusia ulkoasuja, tiedä sitten jääkö tällaiseksi. Pidän tästä layoutista, mutta en siitä, etten saa tähän samoja osioita, joita vanhassa oli. Tai en ole vielä jaksanut kauheasti kyllä tutkia.