Annalan kartanopuistossa kasvava jalosyreeni sai Suomen ensimmäisen historiallisen puutarhan tunnuskasvin tunnustuksen. Tunnustuksen myöntää Helsingin rakennusvirasto.
Hieno idea tuollaisen tunnustuksen jakaminen, ja nostaa esiin hieman erilaisia kasveja kuin esimerkiksi Maatiainen ry:n vuoden maatiaiskasvin valinta.
Tunnustus tavoitti päivänsankarin parhaassa kukkeudessaan, Mökillä eilen käydessäni jalosyreeni juuri aloitteli kukintaansa.
Tämä syreeni kasvaa hyvinkin puun mittoihin vanhetessaan ja on kukkiessaan komea.
Todella hieno kukinto, varmaan on koko puukin kukkiessaan upea.
VastaaPoistaBetweenland, puu on tosiaan kaunis. Ainoa haittapuoli on, että edellisen vuoden kukinnot jäävät pitkälle seuraavaan kesään paikoilleen eikä niitä yltä poistamaan.
PoistaKaunis syreeni!
VastaaPoistaOnko siinä myös tuoksu?
Tässä ei kumma kyllä ole tuoksua juuri ollenkaan. Ei ole myöskään jalostuskohtaa näkyvissä ja kasvaa juuriversoista samanlaisena kuin emokasvikin.
Poista