Mökin minipuutarhan ilmassa on syksyä. Se tuntuu omenantuoksuna ja elokuun kuunvalona.
Mutta kuka tunnistaisi tämän parhaillaan kypsyvän omenalajikkeen?
Omenat kasvavat suuriksi, kauppaomeniinkin verrattuina. Niiden muoto on epäsymmetrinen ja omena on usein vinosti kiinnittynyt kantaan, jota monesti peittää hedelmäliha jonkin matkaa. Maku on raikkaan hapokas, puolikypsässä omenassa ainakin minä olen maistavinani jännän päärynäisen vivahteen. Hyvä piirakka- ja säilöntäomena. Antonovkaa on moni ehdottanut, mutta se tämä ei ole, sillä ei ole talviomena eikä vahapintainen. Ei myöskään säily kauaa. Olisi mukava tietää mikä mahtaa olla.
Nyt jo satonsa tehneet vadelmat aloittavat yleensä marjaherkuttelukauden. Tai ahomansikat kyllä ennättävät niitäkin ennen.
Tänä vuonna vadelmasato jäi todella pieneksi, sillä viime talven lumikinokset katkoivat suurimman osan varsista. Viime vuodenkin sato jäi kuivuuden ja helteen vuoksi melko olemattomaksi, sillä puutarhurin olisi pitänyt jaksaa kastella ahkerasti, mutta puutarhuri ei tahtonut jaksaa edes vähäistä satoa poimia...
Toissa vuonna näytti kuitenkin näin hyvältä:
Palanut hevosenlanta on vadelmille mieleen.
Vadelmia hitaammin ja myöhemmin kypsyvät karhunvatukatkin ovat jo vauhdissa. Ensimmäisiä kypsiä marjoja on saanut napsia suuhunsa jo jonkin aikaa, mutta viimeksi mökillä käydessäni pääsin jo poimimaankin.
Karhunvatukat olivat hyvä lisä punaherukka-mehuun.Mieluisana yllätyksenä karhunvatukkapuskani juurelta löytyi tänä kesänä myös pari boysenmarjan tainta. Tulivat ilmeisesti mukana, kun sain naapurilta muutaman karhunvatukantaimen. Nami - toivottavasti viihtyvät jatkossakin.
Herkkujen herkkua ovat minun mielestäni kuitenkin karviaiset. Mökin ostaessani pihalla oli kaksi vanhaa, pahasti karviaishärmän vaivaamaa pensasta. Sadon menettämisen vuoksi en raaskinut leikata niitä kokonaan alas, vaan uusin ne vähitellen useamman kesän aikana. Kumma kyllä pääsin härmästä eroon myös tuolla tavoin.
Koska karviaishärmästä oli niin runsasta tarjontaa istutin itse vuoristokarviaisen. Sen pitäisi luonnonkantana olla täysin terve ja immuuni härmälle. Pieni pensas tekee valtavasti marjoja. Marjat eivät ole kovin suuria, mutta maistuvat maukkailta. Vuoristokarviainenkin menetti kolmasosan oksistaan viime talven lumitaakkansa alla.
Olen kyllä raivannut mökille ihan pikkuriikkisen kasvimaan, mutta sen hyödyntäminen on jäänyt varsin vähiin viime vuosina.
Laiskan puutarhurin satona kasvimaalla kasvaa valkosipulia. Kotimainen kanta on peräisin Hyötykasviyhdistykseltä ja kasvaa mainiosti ihan itsekseen. Ei ole useampaan vuoteen tarvinnut valkosipulia kaupasta ostella.
Vaikka yrttisato onkin ihan oma juttunsa, ei sadosta puhuttaessa pidä unohtaa kotiparveketta kaupungissakaan...
Oletko itse istuttanut valkosipulit? Muutama vuosi sitten jossain tv:n puutarhaohjelmassa sanottiin, että Suomesta on hyvin vaikea saada kunnollisia valkosipulin istukkaita. Ohjelman kommentaattori oli tuonut taskussaan Venäjän matkaltaan jonkinsortin maatiaislajikkeen. Meillä on aika iso kasvimaa, josta osa on viime vuosina ollut kesannolla. Pohdimme viljelylaatikoiden rakentamista helpottamaan selkäongelmia. Kun vain ehtisi.
VastaaPoistaMinusta on mukava lukea asiantuntevia juttujasi ja katsella upeita kuviasi. Tästä viimeisimmästä blogistasi syntyi halu kokeilla ensi kesänä boysenmarjaa. Herkullisen näköisiä.
Lavaviljelyssä on varmasti selän kannalta ideaa. Kun vain tosiaan saisi ne lavat aikaan...
VastaaPoistaOlen potenut iskiasta jo pitempään. Eilen kuvittelin sen jo helpottaneen. Menin mökille ja poimin omenat kahden omenapuun alta ja muutamia litroja marjoja pensaista tuolilla istuen. Ei tykännyt selkä, ei. :(
Joskus taas puutarhassa touhuilu auttaakin selkä- ja varsinkin niska- ja hartiakipuihin. Saa liikkua monipuolisesti ja omaan tahtiinsa.
Olen itse hankkinut nuo valkosipulit. Hyötykasviyhdistyksellä on tosiaan keväisin myynnissä kotimaisia valkosipulikantoja. Taitavat loppua kesken aina. Itsekään en silloin vuosia sitten ostaessani saanut sitä lajiketta mitä menin ostamaan.
Nyt en enää valitettavasti edes muista tuon ostamani lajikkeen nimeä, mutta herkullisia ovat ja hyvin kasvavat. Säilytän satoa savipurkissa jääkaapissa ja säästän siitä aina kevääksi istukassipulit. Ei siis ole tarvinnut ostaa kuin tuon yhden kerran istukkaita - ja silloinkin taisin kokeilla vain yhden sipulin voimin.
Eli hyvin ovat varmasatoisia. Pienimmät jätän syksyllä maahan kasvamaan toiseksi vuodeksi.
Kerrohan boysenmarjan menestyksestä, jos innostut sitä kokeilemaan!
Minä tökkäsin naapurin puskanraivauksesta saamani paljasjuuriset karhunvatukantaimet vain pieneen nurmikosta kääntämääni plänttiin suojaiselle eteläseinustalle. Muutamassa vuodessa ne ovat vallanneet jo koko sen alan mihin mahtuvat leviämään, joukossa nuo bonusboysenmarjat, joiden on täytynyt lähteä jostakin pikkupalasta.
Sinun satojuttuasi oli todella mukava lukea ja kuvat houkuttelevia. Aroniaa olisi kiva kokeilla, se on kuvassasikin niin kaunis tähän aikaan.
Olen tykästynyt tuohon aroniaan juuri sen monipuolisuuden vuoksi. Alkuun istutimme sitä aitataimeksi erään puutarhasuunnittelija/agronomin ehdotuksesta. Aronia ei aitakasvina vaadi leikkaamista; tosin sen ulkonäköä ja risuuntumista voi välttää leikkaamalla pensas muutaman vuoden välein alas. Siinä menettää yhden marjomisvuoden, mutta toisaalta olen huomannut leikkaamisen myöhemmin taas parantavan marjomista. Meillä tuntuu olevan hiukan erilaisia pensaita; osa tekee pienempää, kiiltävämpää ja makeampaa marjaa ja osa isompaa, mutta kitkerämpää marjaa. Ei haittaa, onpa linnuillekin syötävää. Aronian lehti on kaunis, muistuttaa hiukan tuhkapensasta. Ja aika nopeakasvuinenkin aronia on. Ja hyvää hyytelöä siitä tulee. Parhaimmillaan aronia on sekoitettuna johonkin muuhun puutarhan antimeen, kuten marjoihin, omenaan tai esimerkiksi raparperiin. Viime vuonna tein omena-aronia -hilloa, jota kytin leipoessani vaikka boston-pullaa. Hyvää! Yksistään aronia on monien makuun hiukan kitkerää. Monissa julkaisuissa on aronian hyötypuolesta kirjoitettu jo vuosikausia, mutta silti vielä törmää käsitykseen, että se on myrkyllistä tai ainakin syötäväksi kelpaamatonta. Olenkin tehnyt tältä osin valistustyötä tuttavapiirissäni ja saanut monta uutta aronian ystävää.
VastaaPoistaTänä vuonna testaan aronialiköörin valmistusta. Kilo sokeria, kilo aronioita ja litra kirkasta viinaa. Kaikki laitetaan johonkin sopivaan purkkiin (lasinen on varmaan parempi), jota välillä ravistellaan. Kahden kuukauden kuluttua tuotos siivilöidään ja siirretään pestyihin, sopiviin pulloihin tai purkkeihin. Saamani näyte oli paksuhkoa ja hyvää. Sopi mm. jäätelöannokseen ja nautittavaksi kuin mitä tahansa likööriä.
Mieheni on kärsinyt huonosta selästä jo vuosikausia, mutta itse olen törmännyt selän väsymiseen ja suoranaisiin kipuihin vasta viime aikoina. Kipeällä selällä ei kyllä tehdä yhtään mitään, mutta pahimman kivun hellitettyä olen koittanut tavalla tai toisella liikkua. Yritän vahvistaa selkääni (ja vatsalihaksia), jotta en menisi täysin liikkumattomaksi ikääntyessäni (läheispiirissäni on tällaisia tapauksia). Kaikkien oppaiden mukaan selälle pahinta on makaaminen, pitkään kestävä istuminen television tai tietokoneen ääressä. Ja parasta kaikenlainen liikkuminen. Kun iskias iskee, ei kyllä liikuta mihinkään. Minulla menee helposti niska ja hartiat jumiin, mutta siihen kyllä auttaa puutarhahommat ja sauvakävely. Ehkä eniten kuitenkin se mielenrauha, jota saan kykkiessäni puskissani. Ei se aina kipuja paranna, joskus jopa pahentaa. Silti tuntuu ihanalta katsella omien käsien aikaansaannoksia. Kun on vihdoin toteuttanut jonkun jutun, jota on pyörittänyt päässään kenties pidempäänkin. Ja usein vielä ihan yksinään ja omin voimin. Kyllä tuntuu hyvältä!
Tuo aronialikööri kuulostaa todella mielenkiintoiselta, ja helpolta valmistaa!
VastaaPoistaVierailin muuten Budapestissa käydessäni Zwackin liköörimuseossa. Ei siellä niinkään liköörin valmistusprosessia esitelty (tehtaalle pääsi kyllä tutustumiskäynnille mutta vain yli 10 hengen ryhmissä ennakkovarauksella). Museossa oli kuitenkin melkoinen kokoelma mm likööripulloja ja -mainoksia vuosikymmenten varrelta. Maistiaisiakin tarjottiin. Hauskinta oli, että olimme museon ainoat asiakkaat.
Zwackin valmistamissa likööreissä on mukana heidän erityinen yrttisekoituksensa. Tämä tuli mieleen tuosta aronialiköörireseptistäsi.
Mietiskelin siellä museossa liköörejä maistellessani sitä, että suomalaiset liköörit tehdään yleensä pelkästään yhdestä marja- tai hedelmälajista, mutta yrtit toisivat kyllä juttuun hienostunutta lisämakua. Tosin vaatii varmasti aika paljon tuotekehittelyä, että sopiva yhdistelmä löytyy.
On kyllä hienoa, että sinä ja miehesi olette jaksaneet pitää yllä puutarhainnostusta selkävaivoista huolimatta. Luulen, että puutarhassa touhuilu osittain auttaa pitämään selkää kunnossa. Pitäisi vain yrittää välttää liikaa yksipuolista rasittamista. Aina se ei tahdo onnistua, kun työt olisi kuitenkin yritettävä saada tehdyksi. Ja työkin on juuri sitä tietokonenäytön äärellä istumista, mistä eivät tykkää selkä, hartiat eikä niska.
Oma selkäni parani aika paljon Budapestin 30-40 asteen helteissä muutaman viikon sairasloman päätteeksi. Harmi vain, että ennen kuin tähän päästiin, jouduin laiminlyömään koko mökkipuutarhaani melkein kuukauden ajan.
Omenasato mätäni maassa ja ruoho ulottui puolisääreen, kun tänään menin varovasti aloittelemaan töitä. Surullinen näky. Mutta kyllä me taas tästä piristymme, sekä minä että puutarha. :))