Citadella-kukkulan läheisyydessä tuli vastaan kyltti:
Kyltin osoittama paikka maailmankaikkeudessa on osapuilleen yhtä kutsuva kuin Hermann Hessen Arosudessa esiintyvä Maagillinen teatteri.
Mikä tekee puutarhasta filosofisen? Ja toisaalta, eivätkö kaikki puutarhat ole filosofisia?
Eteenpäin tietä kulkiessa monenlaista vaihtoehtoa käy mielessä. Tuleeko puutarhasta filosofinen, jos sen suunnittelija tai tekijä on filosofi? Noudattavatko kasvit filosofisessa puutarhassa kenties jonkin filosofisen suuntauksen mukaista järjestystä? Deweyn, Aristoteleen vai dekonstruktualistien puutarha? Olikohan Carl Linné itse asiassa filosofi?
Vai onko filosofiaa se, että kaikenlainen pakotettu järjestys puuttuu?
Tie jatkuu Citadellan uhkeisiin maisemiin, Tonavan varren rantamat ja kukkulat näkyvät. Ei jälkeäkään filosofisesta puutarhasta. Sekö siitä tekeekin filosofisen, että se on itse keksittävä? Vai avautuvatko sen portit vain valituille?
Lopulta ollaan puutarhassa, tai ainakin puistossa.
Oppineittenkukat hehkuvat. Puutarhan nimikyltissä ei mainita mitään filosofiasta. Tietääkseni.
Mutta täällä on paljon teitä ja polkuja, joita pitkin kuljeskella keskustellen, itsensä tai toisen kanssa.
Kukkulalla vaeltelun ja illallisen jälkeen palaamme alas hämärän laskeutuessa. Vasta silloin näen uuden kyltin Filosofiseen puutarhaan, joka minun olisi pitänyt keksiä jo menomatkalla. Kyltti ohjaa näköalapaikalle, jolle loistavat kaupungin valot.
Hämärässä erottuvat Budan ja Pestin kaupunkeja kuvaavan patsaan Kuningas ja Kuningatar, välissään joki. Matkaseuralaiseni sanoo hämärästä, patsaan toiselta puolelta: "Näin kaukana me olemme toisistamme."
Filosofia, ajatuksen matkallaoloa? Ajatuksen kaupunkeja ja puutarhoja. Siltoja. Laivoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti