Tonavan saari Margaret Island Budapestissa tarjosi vielä huikeaa väriloistoa.
Ruusutarhassa ainoa tuttava, jonka (kuvittelin) tunnistavani oli alla ensimmäisenä näkyvä Peace.
Kukkatarhojen lisäksi saarelta löytyi sekä auringonpaahtamaa pintaa että viileää vihreää kosteikkoa.
Saaren nimikkopyhimys lepää haudassaan luostarin raunioiden ympäröimänä.
Mitäköhän muuten on mahtanut tapahtua asetuksissa, kun sekä tunnisteet että lukijat ovat kadonneet näkyvistä? Hmmm.
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että tämä systeemi elää välillä ihan omaa elämäänsä. Minultakin on välillä mm. lukijat kadoksissa ja sitten ne taas ilmestyvät kadotakseen uudelleen. Enkä taatusti ole koskenut asetuksiini.
VastaaPoistaSiltä se vaikuttaa, että näkymät muuttuvat ihan omia aikojaan. Onnistuin palauttamaan itse tunnisteet, mutta lukijoita ei voi itse palauttaa, kun omat asetukset vaikuttavat ainakin tällä hetkellä vain otsikon näkymiseen.
VastaaPoista