Puutarhaviikko

Kevättöille omistettu lomaviikko. Tai no, ei ihan kokonaan. Enemmänkin omistettu sille, että voi tehdä töitä vähitellen ja rauhassa. Siitä tykkää selkäkin.

Bussissa matkalla mökille katselin kauhuissani tienvarrella näkyviä voikukkia. Voi ei, joko se on taas alkanut, Suuri Voikukkasota, vaikka paljon muutakin olisi vielä tehtävänä. Ei ollut onneksi alkanut vielä voikukkien kukinta mökillä. Oli aikaa leikellä vielä mattimyöhäisenä vanhoja vatunvarsia.

Nurmikkokaan ei ollut vielä niin ylipitkä, etteikö voisi vielä hetken odottaa.

Ensimmäiseksi katselemaan mitä kaikkea on tapahtunut.

Opetus: myyränkolot kannattaa täyttää heti mullalla (vaikka myyrät heittelevät ne saman tien ulos, viimekesäisen kokemukseni perusteella). Kimalaiset olivat tehneet pesän myyränkoloon. Tietysti juuri vessan sisäänkäynnin edessä. Saapa nähdä millainen operaatio pesän hävittämisestä tulee. Onko kenelläkään ideoita miten se kannattaisi hoitaa? Epäilen, että kun alan täyttää koloa mullalla, kimalaiset hyökkäävät kimppuuni jostakin toisesta reiästä... :D

Antaisin pesän olla, jos se olisi vähän vähempikulkuisella paikalla. Yhtenä kesänä kimalaiset tekivät pesän mökin alle, kulkureitin varteen. Yhteiselo sujui ihan rauhallisesti. Varastossa ollut ampiaispesä sen sijaan oli hävitettävä. En olisi raaskinut (/uskaltanut) millään, joten homma jäi aika lailla viime tippaan, ampiaispopulaatio oli ennättänyt kasvaa jo melkoisesti. Olin varmaan näkemisen arvoinen, kun sitten lähdin puuhaan helteisenä kesäpäivänä: päälläni pitkä sadetakki, kädessäni suuret miesten nahkahanskat ja päässäni pitsiverho, aurinkolasit ja lierihattu... aseistettuna Raid-pullolla ja kannellisella muoviämpärillä.

Narsissit kukkivat edelleen. Keltaiset narsissilajikkeet ovat avanneet kukkansa, samoin valkonarsissit, jotka ovat lempinarsissejani. Ei ihme, että niitä sanotaan runoilijannarsisseiksi: herkkä ja aistikas kukka. Taivaallinen tuoksu.

White Ladyn sitruunanakeltaiset kukinnot olivat haalistuneet valkoisiksi, vain torven sisäpuolella oli jäljellä kellanvihertävä häivähdys.

Ja kas, olipa myyrien jäljiltä muutamia tulppaanejakin joko kukassa tai nupulla.

Punainen ei ole niin punainen varmaan missään muualla kuin tulppaanin kukassa.

Parvitulppaaneitakin löytyi vielä pieni ryhmä.

Helmililjat sen sijaan on syöty niin perusteellisesti, että niiden rippeitä saa etsiä suurennuslasilla. Voi katkeruutta, helmililjat kun ovat kevätkukista suloisimpia.

Viime kesänä istutettujen ruusujen talvehtimisessa on vielä jännitettävää. Viimeksi käydessä ei mitään elonmerkkjä näkynyt Tuscanyssa eikä Napoleonin hatussa, kauppanimeltään Cristatassa. Nyt Tuscanyssa oli jo yksi silmu, Cristata vielä antaa odottaa heräämistään. Molemmat olisivat periaatteessa kaivanneet talvisuojausta, kuten Henri Martinkin. Suojaus jäi laittamatta, mutta luulisi ettei ruusujenkaan olisi tarvinnut palella lähes metrisen lumipeitteen alla.

Toissa kesänä ihan pikkuruisena istutettu papulan ruusu vaikuttaa sekin huolestuttavan elottomalta.

Louise Bugnet on saanut jo aikaiseksi pienet lehdet. Kurtturuusut ovat ruusujen amatsoneja.

Alppikärhössä on nuput, mutta varjon puolelle viime kesänä istuttamani viinikärhö on vielä ihan hengetön.

Viinimarjapensaat ja karviaiset kukkivat. Nyt ei kaivattaisi yöpakkasia. Suloisena mattona kukkii myös nurmitädyke. Lemmikit eivät ole vielä ihan vauhdissa.

Minikasvimaani on vielä kunnostamatta. Ruohosipulista voi silti napsaista satoa mukaansa ja talvivalkosipulin versot työntyvät elinvoimaisina mullasta. Mikä nautinto: lomaviikon aamuna aloittaa päivä aamiaisella, kun voileivän päällä on ruohosipulia mökiltä.