Ruusut

Kun ostin mökkini, siellä kasvoi kaksi ainakin juurakoista päätellen ikivanhaa nelikkaruusupensasta, kurtturuusu ja juuri istutettu Juhannusruusun taimi.

Juhannusruusun istutus lienee ollut edellisen mökinemännän viimeinen puutarhanhoidollinen toimi. Ikää hänellä oli siinä vaiheessa 94 vuotta, joten ei ihme, että puutarhan hoitaminen alkoi jo käydä raskaaksi.

Juhannusruusu on se ruusu, joka minusta kuuluu jokaiseen mökkipihaan. Lapsena Keski-Suomessa sellainen oli naapurissa, ja juhannuksena se ryöppysi yhtenä tuoksuvana kukkatulvana aidan yli naapurienkin nautittavaksi. Etelä-Suomessa ja nykyisinä kesinä se kukkii jo kesäkuun alussa.

 

Karmiininpunaiset neilikkaruusut aloittavat kukintansa kesäkuun lopulla ja kukkivat iloisina vielä ensimmäisten yöpakkasten aikaankin. Niiden ainoat haittapuolet ovat äkäinen piikikkyys ja se, että ne eivät tuoksu.

Perusruusujen perusruusu kurtturuusu oli sijoitettu kompostialueen näkösuojaksi. Siellä se sinnittelee sakeassa omenapuun varjossa tehden yksittäisiä kukkia pitkin kesää ja yrittäen kiipeillä omenapuuhun.

Ensimmäiset omat ruusuistutukseni olivat Kauppilan puutarhasta tilatut Aicha ja Juhannusmorsian. Istutin ne muistoruusuiksi kahdelle vanhalle kissalleni, joiden tuhkat saivat viimeisen sijansa maatuviin tuhkauurniin sijoitettuina näiden ruusujen alta. Ruusut rakastavat tuhkaa ja kissani rakastivat haistella ja maistella kukkasia.

Aichan upeat ja suuret keltaiset kukat muistuttavat Matilda-kissan ällistyttävän keltaisia silmiä. Muutenkin kasvi roteva- ja vahvakasvuisena mutta herkkänä tuo minulle mieleen kissani. Aichan nuput ovat keltaiset ja kukat avautuessaan hieman nuppuja vaaleammat. Vanhetessaan kukat haalistuvat kermanvärisiksi. Niiden keskustassa hehkuvat pitkät oranssit heteet. Tuoksu on miellyttävä ja hienostunut vanhan ajan ruusun tuoksu.

Juuriversoja Aicha ei muodosta ollenkaan. Se on kylmänarka ja paleltunut minulla yhtenä talvena ihan kokonaan ja toissa talvena lähes kokonaan. Silti se on puskenut uutta vahvaa versoa juurakostaan kuolleiden tilalle. Kukinta tosin menetetään paleltumisen yhteydessä, sillä Aicha kukkii edellisen vuoden versoilla. Se myös uusii kukintaansa jonkin verran elokuussa, jos kuihtuneet kukinnot poistetaan. Ilman paleltumisia siitä kasvaisi suuri pensas.

Aicha on saanut nimensä Muhammedin lempivaimon mukaan. Liekö hänellä sitten ollut kullanruskeat silmät?

Suloisen Juhannusmorsiamen hento ja vikkelästi sinne tänne ennättävä kasvutapa on aivan toisen kissani Essun oloinen. Kukat ovat vienon vaaleanpunaiset kuten Essun nenä ja polkuanturat. Tuoksu on huumaava. Kukat haalistuvat nekin kerman väriin hetken aikaa kukittuaan. Näin siis vierekkäin kasvavat Aicha ja Juhannusmorsian ovat osittain samanvärisiä, vaikka toinen on keltainen, toinen vaaleanpunainen.

Juhannusmorsian aloittaa kukintansa hieman Juhannusruusun jälkeen, mutta kukkii yhtä aikaa sen kanssa. Aicha taas ennättää kukkia hetken aikaa yhdessä juhannusmorsiamen kanssa.

Juhannusmorsian on terhakan pystykasvuinen pensas, mutta sen hennot oksat yleensä taipuvat helposti kukintojen painosta.





Rakastan pimpinella- ja luonnonruusukantojen alkuperäistä viehkeyttä ja vaatimattomuutta. Niiden nopea ja hehkuva kukinta on minulle kesän lyhyyden ja huikaisevuuden vertauskuva. Vahinko, että näitä pensaita ei ihan kovin paljoa pysty mahduttamaan kolmen ja puolen sadan neliön mökkitontille.

Tornionlaaksonruusun ostin aivan pikkuruisena taimena Hyötykasviyhdistyksen taimitorilta Annalan kartanosta neljä vuotta sitten. Istutin sen kuivaan ja vähäravinteiseen, mutta suojaisan lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan suuren jalosyreenin eteläpuolelle ja toivoin parasta. Vauva-aikainen kastelu ja kerran kesässä saatu hevonsenlanta ovat olleet sen ainoa hoito. Hetken harkittuaan se on päättänyt viihtyä kasvupaikallaan erinomaisesti.

Aurinkoisen kasvupaikan vuoksi Tornionlaaksonruusu ennättää ruusuista ensimmäisenä kukkimaan ja julistamaan kesän alkaneeksi. Sen kukissa on miedon miellyttävä tuoksu ja uloimmat varret ovat ihan piikittömiä, joten se on luonteeltaan hyvin ystävällinen ruusu.







Seuraava Annalan hankintani oli Juhannusmorsiamen miniversio Papulanruusu. Se oli ostettaessa vieläkin pikkuruisempi kuin Tornionlaaksonruusu. Pelkäsin rusakon haukkaavan sen talviateriakseen ihan kokonaan, mutta ilmeisesti se oli siihenkin tarkoitukseen liian pieni. Tänä kesänä taimessa oli jo useampi kukka, vaikka se edelleen on pikkuruinen. Papuun viittaava nimi sopii sille hyvin, sillä se kasvaa pieneksi pyöreäksi pensaaksi, jossa on pallomaisen pyöreät nuput ja kukat. Sekin tuoksuu ihanalta, mutta ei niin voimakkaasti kuin isosiskonsa Juhannusmorsian. En ole vielä onnistunut ottamaan pikkuisesta kunnon kuvia. Tuo auennut Papulanruusu on jo ihan kukintansa lopulla.

Naapurilta sain jonkun hänelle tunnistamattomaksi jääneen luonnonruusun juurakon. Siitä työntyy esiin hentolehtistä pientä versoa (ja väinönputkea, jota minulla ei kumma kyllä ennen ollutkaan), mutta se ei kuitenkaan ole vielä intoutunut kunnon kasvuun. Jännityksellä odotan, josko se jo ensi kesänä suostuisi näyttämään kukkiaan.

Viime kesänä Papulanruusu sai kaverikseen jälleen pikkutaimina Annalasta Ruskelan ja Sointu-ruusun sekä suviruusu Poppiuksen. Hentokasvuinen Ruskela ja rotevampi Poppius ovat lähteneet hyvin kasvuun, joskin Ruskela alkaa näiden helteiden myötä näyttää paikoitellen aika ruskelalta.


Toivottavasti se selviytyy ja saa juurensa syvemmälle multaan.










Poppius ennätti kukkimaan jo ostovuotenaan ja näyttää viihtyvän erinomaisesti. Sointu ei kestänyt talvea tai mahdollisesti kevätkuivuutta. Tai ehkä se vain ei ollut sopiva valinta näin epämusikaalisen ihmisen puutarhaan.


Samaan aikaan ostettu Tove Jansson pääsi hieman vähemmän paahteiseen paikkaan ja näyttää viihtyvän ja viheriöivän hyvin. Tämä uusi kotimainen ruusu, jonka vanhempia ovat Red Nelly ja Poppius, oli alkuun työnimeltään Mahalia, minkä voin hyvin ymmärtää sen syvän tummanpunaisen kauneuden johdosta. Piskuisuudestaan huolimatta kaksi kukkaa tänä kesänä tehnyt kaunotar muistuttaa minua yhdestä lempikirjailijastani ja hänen kesäkuvauksistaan. Tosin kukat eivät olleet niin tummanpunaisia kuin odotin, itse asiassa ne näyttävät aika lailla Red Nellyn kukilta. Ehkäpä ne vaalenevat vanhetessaan? En ennättänyt näkemään niitä vasta-avautuneina. Tai sitten minulle on vain myyty Red Nelly Tove Janssonina. Nuputkaan eivät nimittäin näytä kovin tummilta.

Tänä vuonna en ennättänytkään Annalan taimitorille, kun en silloin ollut kaupungissa. Sofianlehdon puutarhakeskuksesta ostamani kaksi ruusuntainta ovatkin sitten paljon suurempia ja valmiimpia ruusuja kuin taimitorin lilliputit.

Sammalruusu Henri Martin on vanha kaivattu ystäväni. Se kukki aikaisemmalla pikkupihallani upeasti aina heinäkuussa. Se näyttää kyllä asettuneen perennapenkkiin hyvin, mutta nuppuja ei kiihkeästä odotuksestani huolimatta ole näkyvissä. Kuuma kesä on varmaan saanut sen käyttämään kaiken energiansa uuteen paikkaan juurtumiseen.

Rugosa-hybrideihin kuuluva Louise Bugnet oli jo kukassa sen kesäkuussa ostaessani ja istuttaessani. Nyt se kasvaa uutta terhakkaa vihreää, mutta senkin kukinnan jatkoa saadaan vielä odotella. Periaatteessa se on jatkuvakukintainen ruusu. Nuput ja usein ainakin osa kukan uloimmista terälehdistä ovat tumman karmiininpunaiset, kukka valkoinen.


















Kukan on jalostanut alun perin ranskalainen, Kanadaan muuttanut kirjailija Georges Bugnet, jonka persoonaan olisi mukava joskus tutustua paremminkin hänen kirjallisen tuotantonsa kautta. Hän eli yli satavuotiaaksi ja hänellä oli 11 lasta, joista yhden nimi oli Louise. Ruusupiireissä Georges tunnetaan parhaiten Teresanruusun (Theresa Bugnet) kehittäjänä. Luulen, että Sointu-vainajan paikalla pihallani tulee ennen pitkää kasvamaan Teresa.

Yksi yllätyslapsonen ilmaantui vielä toiselta naapurilta, joka lahjoitti minulle Martta-ruusun. Tämä marttojen nimikkoruusu on nimensä mukaisesti kestävä ja vaatimaton Rugosa-kantaa oleva ruusu. Se kukkii hiukan lilaan vivahtavin kerrotuin ja vaaleanpunaisin kukin alkukesästä, toivottavasti ensi kesänä jo minullakin.

Nyt pitäisi löytää lisää ruusuja, jotka kukkivat tähän aikaan kesästä, ettei ruusujen loisto sijoittuisi vain alkukesään. Olisiko kenelläkään ehdotuksia sopivista, mieluiten omajuurisista ja mahdollisimman vähän paapomista kaipaavista ruusuista?

Pieni paapominen tosin on terapiaa puutarhurillekin. Sitä paitsi voin leikkiä olevani Miss Marple kulkiessani minipuutarhassani leikkelemässä Aichan ja neilikkaruusun vanhoja kukintoja uusien toivossa.