Arjen ihmeitä

Kirpparin löytöpöydältä tarttui 50 sentillä matkaan Joanne Harrisin romaani Kesäviiniä.

Se on kertomus vanhan puutarhurin ja viinintekijän sekä pienen pojan ystävyydestä. Aivan sopivaa luettavaa sireenin varjossa hellepäivää istuessa siis.

Harris on vanhanaikainen, kertomuksen lumoon luottava kirjoittaja. Hänen kirjoistaan ovat aikaisemmin käsiini sattuneet Pieni suklaapuoti ja Verkaa ja samettia. Suklaapuotihan on tullut tunnetuksi myös Lasse Hallströmin siitä tekemän elokuvan kautta. Pienen suklaapuodin persoonalliseen viehätykseen verrattuna Verkaa ja samettia oli hieman liiankin romanttinen ja siirtyi ainakin minun kirjahyllystäni nopeasti eteenpäin.

Ei silti, ettäkö Suklaapuodista romantiikkaa puuttuisi. Sekä sanan yleisessä mielessä että romantiikkaa kirjallisuuden tyylinäkin ajatellen. Harrisin kerronta on sadunomaista, maalailevan värikästä, ja häntä kiehtovat monet perinteisesti romantiikkaan yhdistetyt ilmiöt, kuten mustalaiset, mysteerit, taikuus...

Kirjailija kertoo kotisivullaan, että Kesäviiniä on Pienen suklaapuodin sisarteos. Kirja on syntynyt samaan aikaan kuin Suklaapuoti ja se myös kuvaa samaa pientä ranskalaista kylää ja sen ihmisiä.

Päähenkilö on englantilainen kirjailija Jay. Hän on kirjoittanut yhden menestysteoksen, eikä enää pysty kirjoittamaan mitään kunnollista sen jälkeen. Myyntimenestyksessään hän kuvaa lapsuutensa merkkihenkilöä Joe Coxia, erikoislaatuista puutarhuria ja kyläshamaania, jonka puutarha ja koti muutaman kesän ajan olivat aina avoinna laiminlyödylle rikkaan, mutta hajoamassa olevan perheen vesalle.

Joen hahmo nousee myyttisiin mittasuhteisiin pojan ja vielä vuosien jälkeen aikamiehenkin elämässä. Paitsi milloin epäusko ja petetyksi tulemisen pelko ylittävät kyvyn uskoa niihin arjen ihmeisiin, joista viljelystaikoja, suojaavia amuletteja, outoja siemeniä ja merkillisen makuisia, oudoilla vaikutuksilla varustettuja viinejä jatkuvasti kehittelevä Joe kertoo. Joe jakaa auliisti ja numeroa tekemättä sekä viisauttaan että parantavia taikojaan puuhaillessaan hylätyn kaivoksen maille perustamassaan luvattomassa puutarhassaan, oksantynkään ripustetun matkaradion kaiuttaessa taustalta ilmoille kesän kuumimpia hittejä.

Kun Jay vuosikymmeniä myöhemmin masentuneena ja itsensä epäonnistuneeksi tuntevana kirjailijana avaa yhden Joen kotiviinipulloista, alkaa tapahtua. Joen taika valtaa vähitellen skeptikonkin mielen.

Joe tuntuu muuttuneen jonkinlaiseksi pullon hengeksi, joka materialisoituu viiniksi tiivistyneen kesän muistoista . ja aikaansaa suuren hämmennyksen Jayn mielessä.

Helsinkiläisiä karhunvatukoita.

Minua miellyttää Harrisin kirjassa se, että se tuoksuu ja maistuu. Siinäkin mielessä se on Suklaapuodin sisar.

Ranskalainen kylä, johon Jay äkillisellä harppauksella siirtyy rappeutuneen viinitilan omistajaksi ja kyläläisten ällistelemäksi engelsmanniksi, on elämänrytmeineen, pienine arkisine nautintoineen ja murheineen aistittavissa.

Puutarhan ja viinien tuoksut nostavat esiin muistoja ja näkyjä, muuttuvat aikakoneeksi, ja enemmäksikin. Sillaksi toisistaan etäälläkin olevien ihmisten välille.

Joe Coxin henkilöhahmon innoittamana on syntynyt mm The Gottage Smallholder -bloginpitäjän kuvaama viinintekokokemus - joten kyllähän Joen taiat tepsivät edelleenkin.

Omista viiniyritelmistäni parhaan lopputuloksen antoi joskus vuosia sitten viljelyspalstani rehottavista raparpereista juhannuksen alla tekemäni viini. Siitä tuli 12 prosenttista ja vermuttimaisen raikasta. Se maistui alkukesän valoisilta öiltä, vihreydeltä ja vaniljalta. Vahinko, että en säästänyt yhtään pulloa, sillä nyt olisin mielelläni maistanut tuon elämänvaiheeni makua.

PS  Skål teille kaikille neljälle ensimmäiselle ilmielävälle lukijalleni!  :)  Ja kiitokset Katrille ihan ekasta kommentista. Kommentointityökalut näyttävät minulta olevan vielä hakusessa, mutta korjataan asia ajan myötä.